EU-kansalaisten tieto rajat ylittävästä terveydenhuollosta on yhä puutteellista

29.1.2018

Potilaat eivät herkästi hakeudu hoitoon toiseen EU-maahan eivätkä tunne oikeuksiaan, toteaa eurooppalaisten kuluttajien intressejä standardisaatiossa tukevan ANECin tuore tutkimus. ANECin kyselyyn vastanneista 1656 EU:n kansalaisesta 37% oli saanut hoitoa toisessa EU-maassa äkillisen sairastumisen johdosta, mutta vain 4% oli varta vasten matkustanut hoitoon toiseen EU-maahan. EU:n potilasdirektiivi on ollut voimassa pian viisi vuotta, mutta rajat ylittävään […]

Kausi- ja ICT-työntekijät ja terveyspalvelujen käyttö Suomessa

22.1.2018

Marjanpoimija Thaimaasta, it-asiantuntija Intiasta, hotellin vastaanottovirkailija Venäjältä. Vuosittain Suomessa oleskelee ja työskentelee tuhansia Euroopan unionin ulkopuolelta ns. kolmansista maista saapuneita kausityöntekijöitä sekä muutamia satoja Intra-corporate transfer eli ICT-työntekijöitä, esimerkiksi monikansallisten yritysten johtajina. Julkisten terveyspalvelujen käyttäjänä kausi- ja ICT-työntekijä rinnastetaan kunnan asukkaaseen, vaikkei hänellä olisi Suomessa kotikuntalain mukaista kotikuntaa. Kela selvittää kausi- ja ICT-työntekijän hoito-oikeudet asianosaisen […]

Rajat ylittävän terveydenhuollon yhteyspiste ja Kela mukana Matka 2018 -messuilla

16.1.2018

Messuosastomme 6p60 on auki koko messujen ajan 18.–21.1.2018. Osastollamme voi kysyä asiantuntijoilta kansainvälisestä sairaanhoidosta, tutustua Hoitopaikanvalinta.fi-verkkopalveluun ja tilata eurooppalaisen sairaanhoitokortin. Hoitopaikanvalinta.fi-verkkopalvelusta saa tietoa terveyspalvelujen käyttämisestä Suomessa ja ulkomailla. Sivusto auttaa kysymyksissä, jotka liittyvät terveydenhuoltoon kansainvälisissä tilanteissa, esimerkiksi jos sairastuu äkillisesti ulkomailla tai matkustaa sairaanhoitoon toiseen maahan. Sivuilta löytyy tietoa myös potilaan oikeuksista, hoitokustannuksista ja niiden […]

Tule tapaamaan Rajat ylittävän terveydenhuollon yhteyspistettä matkamessuille 18.–21.1.2018

9.1.2018

Rajat ylittävän terveydenhuollon yhteyspisteen ja Kelan asiantuntijat ovat tavattavissa Matka 2018 -messuilla 18.–21.1.2018 osastolla 6p60. Messuosastollamme Barcelonan mosaiikkimaisemissa voit tutustua Hoitopaikanvalinta.fi-verkkopalveluun, kysyä kansainvälisestä sairaanhoidosta ja tilata eurooppalaisen sairaanhoitokortin. Hoitopaikanvalinta.fi-verkkopalvelusta saat tietoa terveyspalvelujen käyttämisestä Suomessa ja ulkomailla. Sivusto auttaa kysymyksissä, jotka liittyvät terveydenhuoltoon kansainvälisissä tilanteissa, esimerkiksi jos sairastut äkillisesti ulkomailla tai matkustat sairaanhoitoon toiseen maahan. Sivuilta […]