Kelan kansainvälisestä sairaanhoidosta kertovat sivut uudistuivat

30.6.2017


Miten voi saada terveyspalveluja ulkomailla? Kuka maksaa annetun hoidon? Tutustu Kelan uusittuihin sivuihin.

Kansainvälisestä sairaanhoidosta kertovat kela.fi-sivut on julkaistu suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Uudet sivut ovat osa laajempaa uudistusprojektia, sillä kesäkuussa julkaistiin myös laaja Kansainväliset tilanteet -osio. Sieltä löytyy tietoa muun muassa sosiaaliturvaan kuulumisesta ja etuuksien maksamisesta ulkomailla oleskelun aikana.

– Jos haluaa saada sairaanhoitoa ulkomailla, kannattaa ottaa hyvissä ajoin ennen lähtöä selvää siitä, miten terveyspalveluja voi saada ulkomailla, vinkkaa uudistuksesta vastannut Kelan viestinnän asiantuntija Olga Tarsalainen. Uusilta sivuilta löytyy nyt selkeitä vastauksia esimerkiksi sairaanhoitoon, sairaanhoidon korvauksiin ja hoitoon hakeutumiseen liittyviin kysymyksiin.

Kätevä pikaopas ohjaa eteenpäin

Uusilta sivuilta löytyy myös pikaopas, jonka avulla saa kuvan siitä, miten voi selvittää oikeuden hoitoon ja hakea korvausta hoidon kustannuksista.

– Pikaopas on suunnattu erityisesti Kelan henkilöasiakkaille. Kela.fin uuden konseptin mukaiset oppaat ovat osoittautuneet sivustomme yhdeksi parhaiten toimivaksi sisällöiksi. Siksi olemmekin tuottaneet niitä lisää, kertoo Kelan verkkoviestinnän asiantuntija Samuli Vuorinen.

Tutustu uusittuihin sivuihin:
Kelan pikaopas kansanvälisen sairaanhoidon tilanteisiin (kela.fi)
Sairaanhoito kansainvälisissä tilanteissa (kela.fi)
Kansainväliset tilanteet (kela.fi)