Erityishenkilöryhmien sairaanhoito Suomessa

Tiettyjen henkilöryhmien oikeudesta hoitoon ja hoidon järjestämisestä on säädetty erikseen kansallisessa lainsäädännössä. Tällä sivulla kerrotaan ulkomailta tulevien asevelvollisten, vankien ja hoitoseuraamuksessa olevien henkilöiden sairaanhoidosta Suomessa.


Ulkomailta tuleva asevelvollinen

Puolustusvoimat on vastuussa asevelvollisten terveydenhuollosta riippumatta siitä, mistä maasta asevelvollinen on tullut Suomeen. Sairaanhoitoa annetaan silloin, kun

  • sairaus, vamma tai vika on ilmennyt, todettu tai pahentunut palveluksen aikana
  • tai kun kyseessä on asianomaisen palvelukseen astuessa todettu hoitoa vaativa sairaus, joka ei ole estänyt palvelukseen hyväksymistä.

Palvelut ovat maksuttomia. Puolustusvoimat voi hankkia palvelut julkisilta ja yksityisiltä palveluntuottajilta.

Jos tulet EU- tai Eta-maasta tai Sveitsistä Suomeen suorittamaan asevelvollisuutta, on sinulla myös oikeus tarvitsemaasi hoitoon julkisessa terveydenhuollossa, vaikka sinulla ei olisi Suomessa kotikuntaa.

Tutkinta- tai vankeusvanki

Valtio vastaa kaikista tutkinta- ja vankeusvangin terveydenhuollon kustannuksista riippumatta henkilön kotikunnasta tai kotimaasta. Edellytyksenä on, että vankilan ulkopuolella järjestettävä tutkimus tai annettava hoito on Rikosseuraamuslaitoksen lääkärin osoittamaa tai hyväksymää. Vangilla on oikeus Rikosseuraamuslaitoksen lääkärin luvalla omalla kustannuksellaan saada lääkitystä, tutkimuksia ja muuta terveydenhuoltoa vankilassa.

Poliisin säilyttämä tutkintavanki, pidätetty tai kiinniotettu

Poliisin säilyttämän tutkintavangin, pidätetyn tai kiinniotetun henkilön julkisen terveydenhuollon palveluista perittävät asiakasmaksut maksetaan valtion varoista. Maksaminen edellyttää, että poliisi on järjestänyt lääkärin ja että tämä on todennut annettavat palvelut tarpeellisiksi.

Kun henkilöllä on Suomessa kotikunta, hänellä on oikeus julkisen terveydenhuollon palveluihin samalla tavalla kuin muillakin Suomessa asuvilla. Vapautensa menettäneen henkilön terveydenhuollon järjestää se kunta tai kuntayhtymä, jonka yksikössä hoidon järjestäminen on tarkoituksenmukaista.

Hoidon kustannuksista vastaa asiakasmaksuja lukuun ottamatta kotikunta tai sairaanhoitopiiri. Jos henkilöllä ei ole kotikuntaa Suomessa, valtio maksaa hänen hoitonsa kustannukset kokonaan.

Valtio huolehtii tartuntatautien vastustamistyön järjestämisestä. Vapautensa menettäneen kotikunta maksaa ne tartuntatautien hoitoon määrätyt lääkkeet, jotka ovat potilaalle maksuttomia.

Hoitoseuraamuksessa oleva henkilö

Hoitoseuraamuksella tarkoitetaan rangaistukseen tahdosta riippumatonta psykiatrista sairaalahoitoa, joka on määrätty rangaistukseen tuomitsematta jätetylle henkilölle. Hoidon kustannuksista vastaa henkilön kotikunta.

Jos kyseessä on hoitoseuraamuksen kansainvälinen täytäntöönpano, Suomi ja asianomainen valtio sopivat täytäntöönpanon kustannusvastuusta erikseen. Hoitoseuraamusten kansainväliseen täytäntöönpanoon liittyvästä yhteydenpidosta vieraan valtion viranomaisiin huolehtii oikeusministeriö.

Jos kustannuksista vastaa täytäntöönpanovaltio ja hoitoseuraamus pannaan täytäntöön Suomessa, Suomen valtio vastaa henkilön sairaanhoidon kustannuksista siihen asti, kun tahdosta riippumattomaan hoitoon määräämisen edellytykset on selvitetty mielenterveyslain mukaisesti. Tämän jälkeen henkilön kotikunta vastaa hoidon kustannuksista. Jos hoitoon määrätyllä ei ole Suomessa kotikuntaa, valtio vastaa hoidon kustannuksista.

Tämä verkkosivu on osa Euroopan komission Sinun Eurooppasi -portaalia

Löysitkö etsimäsi?

Anna palautetta
Your Europe