Potilasvahingot ulkomailla

Potilasvahinkoihin sovelletaan hoitoa antavan maan lainsäädäntöä. Hae korvausta potilasvahinkoon hoitoa antaneen maan potilasvakuutuksesta. Kaikissa EU-maissa on potilasvakuutusjärjestelmä maassa annettavaa hoitoa varten. Voit kuitenkin saada hoitoa Suomessa, vaikka hoidontarve johtuisi ulkomailla sattuneesta potilasvahingosta.


Varmista että hoidonantajalla on lupa toiminnalleen

Kun hakeudut ulkomaille hoitoon, varmista, että hoidonantajalla on lupa toiminnalleen ja että sillä on potilasvahinkovakuutus annettavaa hoitoa varten. Selvitä mahdollisuuksien mukaan myös hoitavan lääkärin taustatietoja, kuten ammatinharjoittamiseen liittyviä oikeuksia ja mahdollisia rajoituksia. Varmista myös, että olet saanut riittävästi tietoa sinulle annettavasta hoidosta ja toimenpiteistä sekä niihin liittyvistä riskeistä.

Hoitoa antavan EU-maan yhteyspiste vastaa kysymyksiin maan potilasvakuutusjärjestelmästä ja ohjaa tarvittaessa oikean viranomaisen puoleen. Myös maan muut terveydenhuollosta ja lakisääteisestä sairausvakuutuksesta vastaavat viranomaiset antavat tietoja.

Jos sinulle sattuu potilasvahinko ulkomailla

Suomalainen potilasvakuutus ei kata ulkomailla annettua hoitoa. Et voi saada Suomesta korvauksia potilasvahingosta, joka on aiheutunut ulkomailla annetusta hoidosta. Selvitä hoidonantajalta tai hoitoa antaneen maan yhteyspisteeltä, miten voit hakea korvausta potilasvahinkoon.

Saat kotikuntasi julkisessa terveydenhuollossa hoitoa, vaikka hoidontarpeesi johtuisi ulkomailla aiheutuneesta potilasvahingosta. Lääkäri arvioi, millaista hoitoa tarvitset ja päättää hoidostasi