1. Miten järjestetään esimerkiksi leikkauksen jälkihoito, jos potilas on saanut hoitoa ulkomailla?

Potilaan tulee Suomeen palattuaan ottaa yhteyttä omaan terveyskeskukseensa jatkohoidosta sopimiseksi. Jatkohoidosta voi sopia alustavasti myös jo ennen, kun hakeutuu hoitoon ulkomaille. Suomessa jatkohoito annetaan aina Suomen hoitokäytännön mukaisesti.

Potilasdirektiiviin perustuva lääkemääräysten vastavuoroinen tunnustaminen antaa mahdollisuuden ostaa lääkkeitä Suomessa toisessa EU- tai Eta-maassa tai Sveitsissä annetulla lääkemääräyksellä. Edellytyksenä on, että lääkkeellä on Suomessa myyntilupa.

  1. Kuka vastaa mahdollisten komplikaatioiden jatkohoidosta ja kustannuksista, kun henkilö on saanut hoitoa ulkomailla?

Ulkomailla hoitoa saaneelle potilaalle on oltava saatavilla samaa lääketieteellistä seurantaa, kuin jos potilas olisi saanut hoidon Suomessa. Potilaan jatkohoito tulee järjestää ja mahdolliset komplikaatiot hoitaa samoin periaattein kuin, jos hoito olisi annettu Suomessa.